Millaista on olla työntekijänä Silvadronesilla?
- Mikko Rauma, Joensuu, Droonioperaattori
- Juhani Tiainen, Joensuu, Droonioperaattori
Kesällä 2024 kesätyöntekijöinämme olivat Mikko Rauma ja Juhani Tiainen Joensuusta. He kertovat kokemuksiaan työharjoittelustaan Silvadronesilla.
Opiskelemme molemmat nyt kolmatta vuotta metsätieteitä Itä-Suomen yliopistossa ja viime kesänä pääsimme suorittamaan kandidaatin tutkintoon kuuluvan työharjoitteluamme Silvadronesilla.
Työharjoittelussa pääsimme soveltamaan opinnoissa kartuttamaamme osaamista metsäalasta työtehtävässä, jota ei kovin monelta CV:stä löydy. Työharjoittelu olikin monipuolinen ja pääsimme kesän aikana vaikuttamaan niin työmäärään kuin työtehtäviinkin oman mielenkiinnon mukaan.
Heti hakuvaiheessa yritys erottui muista harjoittelupaikoista rennolla, mutta asiallisella työpaikkailmoituksella sekä työhaastattelulla. Oli mahtavaa päästä hakemaan ensimmäistä harjoittelupaikkaansa opiskelukaverin kanssa, jonka kanssa tiesi homman luonnistuvan. Silvadronesilla on alusta asti saanut tuntea kuuluvansa porukkaan ja omiin työaikoihin sekä -tehtäviin on päässyt vaikuttamaan reilusti.
Harjoittelun alussa meillä oli kattava perehdytys kalustoon ja yrityksen toimintatapoihin, jotta pystyimme takaamaan asiakkaille erinomaisen työnjäljen koko lannoituskauden ajan. Työtehtäviin kuului pääasiassa boorilannoitusten suunnittelu ja toteuttaminen, mutta kesän aikana pääsimme myös esiintymään metsäalan tapahtumissa eri puolilla Suomea ja tekemään asiakkaille tarjouksia sekä Metka-tukihakemuksia.
Työtehtävissä korostui ennen kaikkea oma-aloitteisuus sekä kyky aikatauluttaa omaa työtään. Asiakaspalveluhenkisyydestä oli myös suuri etu, sillä asiakkaat ovat pääasiassa yksityisiä metsänomistajia, joiden kanssa pääsi käymään lukuisia mukavia ja antoisia keskusteluita.
Mikon ja Juhanin harjoittelu sujuikin molemmilta niin mainiosti, että he ovat jatkaneet harjoittelunsa jälkeen talvikaudella seuraavan lannoituskauden valmistelua ja vastaavat tulevana kesänä boorilannoitusten tekemisestä.
Silvadrones Oy perustettiin vastaamaan metsän ja sen omistajan tarpeisiin. Haluamme tarjota metsän boorilannoitukseen vaihtoehdon, joka on mahdollinen ja kannattava jokaiselle metsänomistajalle.
www.silvadrones.fi